Kojo-nimellä on vuosisatojen aikana ollut useita kirjoitusasuja, jotkä vähitellen virallisessa tekstissäkin ovat muodossa Kojo.

Yleissana Kojo on peräisin keskiajalta, mahdollisesti jopa pakanuuden ajalta. Kojo on merkinnyt kylmää viimaa. Lapsi, joka syntyi viiman aikana, tuli olemaan Kojo. (A.V. Koskimies, ent. Forsman).
Lisänimenä kojo on ollut hoikka, luiseva, pitkä, iso tai kömpelö ihminen. Iitissä on pitkäkaulaista sanottu kojokaulaksi. Korpilahdella kuikkaa on sanottu kojoksi.
Paikanimenä kojo on Kannaksella tunnettu suurena tai korkeana kohteena.
Kojo, Kojola ja Kojonen paikannimillä katsotaan olevan yhteyttä henkilönimeen Kojo. Sen sijaan länsisuomalainen Ylikojola on kehittynyt sukunimeksi talonnimestä (Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet. Keuruu 1992, s. 211).
Kojo/Kojola -nimisiä kyliä on mm. Alastarossa. Alahärmässä, Forssassa. Juuassa, Karkussa, Lapualla, Loimaalla, Pihtiputaalla ja Tammelassa.
Kurkijoen Vätikän kylässä, Laatokassa on Kojon saari, kapeahkon Kojon salmen erottamana mantereesta. Saari on ollut erittäin suosittu vapaa-ajanviettopaikka jo 1800-luvulla. Sinne kulki muun muassa Pietarista useita laivavuoroja päivittäin.
Vanhin tieto Kojo-nimestä lienee 1200-luvulta Tyrvään Kojolasta. 1500-luvulla edelleen Tyrvään Kallialan kirkon tileissä on mainittu Kojola. Loimaan käräjillä on 1500 – 1552 käsitelty Kojon, Kojolan tai Kojonperän asukkaiden asioita. Lautamiehenä on ollut Koijon Knuth Aruedhson 1550 ja tuomittuna Knutt Koiio 1551 sekä Joha Koijoltha (ablatiivimuoto), Koiolan Clemet 1551 ja Koijonperän Michell 1552. (Mikkonen- Paikkala: Sukunimet, s. 211)